Yksi jo pitempi aikaisista suosikeistani on ollut Stam1na, joka on tällä hetkellä muutoksen kourissa, mitä yhtyeen kotisivuilla että Ylex:n haastattelussa on lukenut (linkit alempana). Yhtye on saanut tuottajakseen amerikkalaisen tuottajan Joe Barresin, joka on työskennellyt mm. sellaisten nimien kanssa kuin Tools, QOTSA, Wolfmother ja Apocalyptica. Haastettelussa sanottu Stam1nan soundin amerikkalaistaminen ja mahdollinen laulukielen vaihto on hieman pelottava ajatus, joka luultavasti muuttaisi bändin nykyistä tyyliä paljon. No, toivotaan parasta, sillä onhan Barresilla nähtävästi hyvät meriitit. No, bändin viime aikaisista meriiteistä mainittakoon vuoden 2011 Emma-palkinnot vuoden bändi- ja levy-sarjoissa.
Kappale valintoina tänään kuitenkin otetaan yhtyeen vähän vanhempaa tuotantoa. Ensimmäiset kaksi kappalevalintaa löytyvät bändin Väkivaltakunta EP:ltä, mutta eivät päässeet millekkään täyspitkälle albumille. Joutsen-biisi on Stam1nan rauhallisempaa materiaalia, jota bändiltä ei ole paljoa totuttu näkemään. Viimeisenä mutta ei vähäisempänä bändin debyytillä singlenä julkaistu Kadonneet Kolme Sanaa.
Nämä kaikki kolme kappaletta löytyy bändin julkaisemalta kokoelma-levyltä Vanhaa Paskaa, johon on laitettu yhtyeen merkittävimmät kappaleet ennen vuotta 2005.
Stam1na
http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/jenkkituottajan-palkannut-stam1na-vaitonainen-laulukielesta
http://www.stam1na.com/index2.php




0 kommenttia:
Lähetä kommentti