Iltaa! Otsikon perusteella ei tarvitse huolestua, että olisin vaihtamassa kieltä suomesta ruotsiin, vaan se liittyy tekstin toiseen aiheista, sillä tänään sain päivän naurut kääntämällä blogini ruåtsin kielelle google-kääntimellä. Aiemmin päivällä huomasin tilastoista jonkun käyneen Ruotsissa käsin blogissani. Hän oli käyttänyt google translaten käännintä Suomi-Ruotsi asetuksella, josta sainkin idean katsahtaa minkälaiselta blogini näyttääkään ruotsin kielelle käännettynä. Ja sehän näytti todella mahtavalta suomen, ruotsin ja englannin kielen sekoitukselta.
Tällä kääntäjällä riittää ainakin luovuutta. Se kääntää Viikon Tuoreet-otsikonkin viidellä eri tavalla: Fresh-vecka, De senaste veckan, De senaste veckorna, Nyligen vecka ja Vecka Fresh. Esimerkki loistavasta käännöksestä on joitakin päiviä sitten tekemäni teksti Kotiteollisuus - Pappi Puhuu (Uusi Musavideo), joka kääntyy kääntimen mukaan ruotsiksi näin ABBA - Priest Talar (New Music Video). Saattanut tulla naapurimaassamme tulla hieman hämmentynyt olo kuunellessaan tämän niin sanotun ABBA:n tuoretta musiikkivideota.
Tämä bändin muuntaminen toiseksi ei ole mitenkään ainutlaatuista, sillä yhdessä tekstissäniIn Flames kääntyysujuvasti Slipknot:ksi. Bändilistassa löytyy myös todella hienoja ruotsennunnuksia artisteista. Sieltä löytyy mm. tälläisiä nimiä kuin Lifehouse ja Three Days Grace och People, jotka ovat suomeksi käännettynä Chisu ja Herra Ylppö & Ihmiset. Että sellasta.
Jätetään kääntäjät tällä kertaa sikseen ja mennään musiikkiin. Illan musiikista vastaa englantilainen popräpduo Rizzle Kicks, joka julkaisi debyyttialbuminsa Stereo Typical tänään. Tämä kaksikko on tehdyt musiikkia jo vuodesta 2008 lähtien, josta suurin hedelmä saatiin aiemmin tänä päivänä.
No, albumi tuli tänään kuunneltua ja se saa minulta positiivisen arvosanan, mutta jää hieman tasapaksuksi. Levy sisältää muutamia todella hyviä vetoja, mutta sen vastapainoksi se omistaa monta turhaa täytebiisiä. Englantilainen aksentti sopii loistavasti räppiin ja soundi on raikas, joten jos nämä kappaleet kuulostaa hyvalta, niin kannattaa tarkastaa myös kokonainen levy.
Viikon Tuoreet tarjoaa tänään laajalla kattauksella lähinnä pop ja rock-musiikkia. Asia on yksinkertaistettu tältä päivältä, joten musiikki on pääosassa ja kirjoitus toimii sivusta seuraajana. Annetaan musiikin viedä mennessään.
Grammy palkitun The Black Keys:n seuraava albumi El Camino julkaistaan joulukuun 6.päivä. Siitä esimakua antaa albumin ensimmäinen single ja musiikkivideo Lonely Boy.
When I Was Young on uusi kipale Nada Surf:n tulevalta seitsemänneltä albumilta The Stars Are Indifferent To Astronomy, joka julkaistaan ensi vuoden puolella.
Ruotsalainen balearic pop-bändi Korallreven julkaisee tulevan Korallreven- albuminsa marraskuun 15. päivä. Sitä ennen bändi on kuitenkin tarjonnut ennakko kuunteluun kaksi kappaletta, jotka voit kuunella yltä.
Tässä olisi tuore video We Are The In Crowd:lta. Debyytti julkaistiin aiemmin tätä kuuta, joten melko tuoreesta tulokkaasta on siis kyse. Veikkaisin, että Paramore on varmasti tuttu nimi tälle bändille.
Itse olen aina liiankin kärsimätön uuden musiikin suhteen, jos netistä tarjoutuu mahdollisuus siihen tutustua etukäteen, niin tartun siihen todella herkästi. No, äsken googlettamalla netistä löytyikin jälleen kerran ennakkokuuntelu mahdollisuus uuteen levyyn, jota fyysisenä ei edes myydä missään vielä pariin päivään.
Tämä Florence + The Machinen Ceremonials on sellainen julkaisu, jota olen odottanut pitkään ja hartaasti, joten pakkohan tämä mahdollisuus on jakaa muillekin malttamattomille. Arvostan kuitenkin niitä ketkä pystyvät malttamaan mielensä ja odottamaan ensi viikkoon. Fyysisenä tämä siis saapuu Suomeen vasta ensi viikolla.
Ennakkoon albumista on tähän mennessä julkaistu kaksi singleä What The Water Gave Me ja Shake It Out, joista olin jo täysin myyty. Arvostelua saattaapa tulla fyysisen albumin tultua käteen, mutta siihen asti nautitaan tästä Stream mahdollisuudesta. Suuret kiitokset bändille tästä!
Kotiteollisuuden uutuus julkaisu- aiheena ei ole yleensä mikään musiikkimailmaa mullistava uutinen. Bändistä on jäänyt vuosien saatossa kuva itseään toistavasta orkesterista, jonka musiikki ei muuksi muutu. Albumin Kuolleen Kukan Nimi:n jälkeen bändin materiaalia on ollut todella epätasaista. Jokaiselta albumilta löytyy muutama hyvä kipale ja liian monta tyhjän päiväistä turhaketta. Kuolleen kukan jälkeen lähti alulle bändin muutos uskottavasta rockbändistä tylsäksi karaoke-yhtyeeksi, josta musiikillinen uskottavuus uupui. Pahimmalta näytti vuonna 2009 julkaistun Ukonhaudan kohdalla, joilloin bändi menetti loputkin kiinostavuuden rippeensä siirtymällä jo lähes iskelmän puolelle.
Tämän vuotinen albumi kuitenkin sai hieman musiikkiarvostelijoiden muuttamaan kantaansa. Bändi uudisti soundiaan hyväksi havaitusta kaavastaan. Bändin musiikki tällä julkaisulla monipupolisempaa, lähtien menemään useisiin eri suuntiin kuitenkaan saamatta kasaan yhtenäistä lankaa. Tämän vuotisella Kotiteollisuus-albumilla näemmä haluttiin rikkoa kaavoja ja aloittaa jotain alusta. Osittain se toimi todella hyvin ja välillä hieman huonommin. Hyväksi albumiksi sitä ei kuitenkaan sanoa, joten ehkä sen seuraava olisi jo jotakin.
Tästä päästääkin päivän aiheeseen eli KT:n uuteen musavideoon Pappi puhuu. Kappale kuuluu juuri julkaistuun Kalevan Miekka erikoisjulkaisuun, joka sisältää alkuvuodesta julkaistun Kotiteollisuus-albumin ja uuden Kalevan Miekka EP:n. Tämä EP sisältää neljä levylle mahtumatonta kappaletta ja neljä muuta live-vetoa. Täytyy vaan ihmetellä miksei Pappi Puhuu mahtunut keväällä julkaistulle levylle, sillä se toimii kiitettävästi. Kappale olisi kuulunut ehdottomasti albumin parhaisiin raitoihin.
KT:ltä on yleensä totuttu saamaan hauskoja videoita, joten tämä uutukainen ei tee sillä linjalle poikkeusta. Videolla esiintyy tuttuja naamoja edellisiltä videoilta. Video sisältää myös kettuilua levy-yhtiötä kohtaan. Ei huono video. Jos puhutaan KT:n musavideoista, niin tähän loppuun on pakko laittaa yhtyeen Kummitusjuna-video. Video on varmasti yksi parhaista kotimaisista musiikkivideoista, mitä on ikinä tehty. Videon ohjauksesta vastaa Stam1nan Antti Hyyrynen.
Tässä on siis kyse megabändi U2.n yhden arvostetuimman levytyksen Achtung Babyn 20-vuotisjuhlajulkaisusta, jonka jokaisesta kappaleesta on saatu uusi cover-versio. Kiinteänä tämä julkaistaan Q-lehden tulevan joulunumeron mukana. Artisteina levyllä toimii kuin olettaa sopiikin todella kovan luokan nimiä, kuten Depeche Mode, Nine Inch Nails, The Killers, Jack White...
Uuh mama. Näyttää kyllä kieltämättä todella herkulliselta, vaikka en ole U2:n suurimpia kuuntelijoita. Se on kuitenkin myönnettävä, että U2:n uran aikana on tullut useita hyviä kappaleita ja sävellyksiä, joten tälläinen nippu artistejä ja hyvä levy kuulostaa paperilla todella mahtavalta. Toimivuuden käytännössä voit tsekata alta ja kappaleiden nimien linkeistä. Itselleni tämä ainakin maistuu.
Tänään tuli ensimmäistä kertaa kuuneltua kokonainen levy artistilta, joka on noussut julkisuuteen Idolssin kautta. Yleensä Idols-leima tiputtaa omalla kantillani artistin kiinostavuuden hetkessä nollaan. Idols-Lassi, itse pidän hieman alentavana tälläisiä tositeevee-termejä, joten sanotaan Lassi Valtonen, on mukava poikkeus tässä Idols-massasta. Hänen uusi julkaisunsa Kukin Tyylillään on onnistunut tekele, josta voin sanoa pitäväni.
Viime Idols kautta tuli hieman jopa seurattua lähinnä paikkakuntani Mikkelin edustajien Ali Elkrharamin ja Jusu Wirekosken takia. Siinä samalla jäi mieleen joitakin muita nimiä, joista yksi oli tämä Lassi Valtonen. Lassin lopetettua suurella kohulla tässä kyseisessä formaatissa, silloin mietin kuullaanko tästä herrasta enää mitään, sillä Lassi tuntui olevan hieman julkisuutta vieroksuvan oloinen tyyppi, joka tyytyy rooliinsa rumpalina underground progebändi Tentacle Pillow:ssa. No, ottajia tälläisen julkisuusmylläkän jälkeen varmasti riitti. Lassi kääntikin kelkkansa ja rupesi tekemään levyä ison levy-yhtion Sonyn turvissa. Artistin tuottajaksi valikoitui entinen Tehosekoittaja Matti Mikkola.
Debyytti single tuli ja meni. Itse en ainakaan voinut suuremmin sanoa olleeni innostunut siitä, joten albumillekaan ei odotuksia paljon auennut. Siitä ei ollut Idolssin jälkeen epäilystäkään osaako Lassi laulaa, vaan se epäilytti eniten minkälaiseksi artistin musiikki muokkautuu ison levy-yhtiön ihmisten käsissä. Onneksi pelko osoittautui turhaksi ja Lassilta saatiin maistuva eepos, joka toimii paremmin kuin hyvin.
Lassi Valtosen debyytti kuulostaa häneltä itseltään, joten sitä voi pitää onnistuneena. Heti ensimmäisellä rykäisyllä Tuhkaa ja Hiekkaa huomaa albumin ottavan tukevan otteen kuuntelijasta ja huomaa sen olevan onnistunut. Albumi kulkee tasaista laatua, jota kantaa Lassin herkkä ja karismaattinen ääni. Musiikki on tarttuvaa folk poppia, jossa kuullaan ajoittain country-vivahteita. Albumista jää mukavat ja hyväntuuliset fiilikset, jonka tunnelmiin varmasti vielä tulen palaamaan. Päällimmäisiksi kappaleiksi nousi levyltä nämä kolme raitaa: Tuhkaa ja Hiekkaa, Panttilainaamo ja Etsin kultaista keskitietä, joten ne ainakin kannattaa tsekata.
Päivän artisti on Lana Del Rey. Olen rakastunut. Tämä iskee tällä hetkellä paremmin kuin mikään pitkään aikaan. Tähän jää todellakin koukkuun... vuorokauden sisällä en ole tuskin muuta kuunellutkaan kuin hänen Video Games- ja Blue Jeans-kappaleitaan. Ei muuta voi sanoa, kuin että olen todella Lana Del Reyn kokonaisen albumin tarpeessa. Hypetys seis ja kuuntelemaan lisää.
Tässä postauksessa keskitytäänkin hyvän tuulen musiikkiin, joka tuo ehkä hiukan tropiikkia myös tänne pohjoiseen Suomeen. Päivän bändi on australialainen New Navy, jonka soundia voisi verrata Two Door Cinema Clubiin jaWhitestBoyAliveen, joten raikasta ja rentoa menoa on luvassa. Bändin tuorein julkaisu saatiin Uluwatu EP:n muodossa viime kuussa, joka sisältää neljä toinen toistaan raikkaampaa tuulahdusta paratiisista. Huomaa, että bändi tarjoaa kaksi EP:nsä kappaletta ilmaiseksi ladattavaksi soundcloudin kautta. Toivon tämän tuovan edes pienen piristyksen tähän ankeaan maanantaihin.
Loutallica läjäyksen jälkeen keskitytäänkin parempaan musiikkiin Viikon Tuoreet-osiossa. Tämän illan tarjonta koostuu kahdesta mielenkiinteisesta albumista, joita tarjotaan vapaasti kuuneltavaksi. Nämä levyt ovat Justicen Audio, Video, Disco ja Ghoul Patrolin Ghoul Patrol.
Justice on uutuus on varmasti yksi eniten huomiota saaneista artisteista alternative/indie-blogien saralla viime kuukausien aikana. Ruhtinaallisesti viisi kappaletta saatiin kuunteluun jo viikkoja ennen H-hetkeä ja eilen myös kokonainen albumi. Näistä viidestä ennakkoon julkaistusta biisistä on jokainen jollakin tapaa mielyttänyt korvaa, joten odotukset sitä myöten todella kovat.
Kertaalleen olen saanut koko albumin tähän mennessä kuuneltua, mutta siitä seuranneet fiilikset eivät olleet, mitä olin albumilta toivonut. Näissä ennakkoon julkaistuissa kappaleissa ollut värikkyys ja fiilis oli hieman piilossa muissa kappaleissa, jotka jäävät suurilta osin huomaamattomiksi täytebiiseiksi. Parin kuuntelun jälkeen tämä mielipide saattaa kuitenkin muuttua, joten en sano tätä lopulliseksi arvioksi. No, oman mielipiteesi voit kuitenkin määritellä kuuntelemalla albumi yllä olevasta soittimesta.
Niin, myös Ghoul Patrolin ensi viikolla julkaistava debyytti saatiin ennakkokuunteluun rajoitetuksi ajaksi, joka on 19.- 26.10.2011. Inferno-lehden blogi hehkutti kyseistä albumia viime kuun lopussa yhdeksi vuoden kotimaisista metallidebyyteistä. Itse olen tämänkin kertaalleen valuttanut läpi korvien pari päivää sitten. Levy kyllä ansaitsisi ehkä enemmänkin soittoaikaa, sillä se kuulostaa kohtuullisen hyvältä. Elikkä siis play-nappia painamaan muodostamaan oma arviosi äijien raskaasta debyytistä.
Nyt on Lulu saatu pyöritettyä kaksi kokonaista kertaa läpi ja on aika antaa lisä kommenttia edelliselle alku maistelulle. Levystä jäi todella paljon negatiivista mutta myös hyvääkin. Tähän en tule kuitenkaan vapaaehtoisesti koskemaan pitkään pitkään aikaan, joten se kertookin miten vaikea tämä albumi on arvostella. Ainut mahdollinen lähtökohta jotakin albumista irti saamiseksi oli pudottaa kaikki ennakko-odotukset ja asenteet pois ennen levyn kuuntelemista. Lulu olisi liiankin helppo tyrmätä Metallica-albumina, joten siihen en ryhdy, vaan yritän parhaani mukaan katsoa sitä toiselta kantilta.
Albumin soitanta on tusina-Metallicaa ja Lou Reedin tulkinnat eivät todellakaan sitä nautittavinta antia korville, joten miten tästä voi kukaan tykätä? En osaa tuohon itseekkään mitään järkevää sanoa... Lulu on niin poikkeavaa musiikkimaailmassa, joten se kääntää osan heikkouksistaan voitoksi? Tässä rajojen rikonnassa on omat hyvät puolensa ja omat huonot puolensa. En osaa edes sanoa, onko mikään albumi tähän mennessä tehnyt oloa näin vaikeaksi.
Albumi alkaa hienolla Bradenburg Gate-kappaleella, joka avaa Lulun juhlallisilla akustisilla riffeillä. Omasta mielestä todella hyvä aloitus tälle albumille ja sen tarinalle, joka kuuluu selvästi albumin positiivisiin hetkiin. Sitä seuraa kappale The View, joka saatiin ensikosketuksena albumille. Kuuntelussa tämä kappale on muuttunut roskasta ihan hyväksi kappaleeksi. Pienen alku tyrmäyksen jälkeen tämä kappale on selvää levyn parhaimmistoa. Kolmanta oleva kappale Pumping Blood on omasta mielestäni levyn mielenkiintoisin kappale. Se on ilkeä ja inhottava, mutta se toimii siinä missä yrittääkin. Sen ahdistavat lyriikat ja painostava soitanta laittaa kuuntelijan veren kiehumaan. Itse ainakin tunnen vereni pumppaavan ja lämmön nousevan kovaa vauhtia tätä kuunellessa, että tuntuu sen tulevan iholle. Ei voi kuin nostaa hattua näille ukoille. Ei monellakaan artistilla ole ammattitaitoa tekemmän tälläistä tunnekuohua, jonka tämä kappale aiheuttaa. Wow! Pumping Blood on varmasti iholle tulevin kappale, jonka olen koskaan kuullut. Ei voi muuta sanoa, että jossakin nämä herrat myös onnistuivat.
Misstred Dread:n aloittaakin albumin heikoimman vaiheen, joka on sen keskiosan. Se sisältää viisi kappaletta, joista jää lähinnä mieleen niiden huonot ja kuivat puolet. Niitä en rupea sen enempää puimaan, vaan haluan tuoda levyn ne onnistetuimat hetket, sillä negatiivistä kommenttiä varmasti riittää enemmän kuin tarpeeksi tästä albumista. Keskiosan jälkeen albumi alkaakin taas kuulostamaan hieman paremmalta kappaleella Dragon. Se on albumin yleislinjasta huomattavasti menevämpi ralli, joka on ehkä se Metallicamaisin näistä ja ainut joka voisi upota jotenkin perinteisen Metallican faneille. Dragonia seuraa albumin päättävä Junior Dad, joka jää mieleen myös positiivisenä hetkenä. Kappale on levyn liikuttavin ja sitä myöten kaunein hetki koko albumilla. Soitto on tunnelmallista ja Lou Reed kuuluu yrittävän jopa laulaa, joten nyt ollaan jo voiton puolella.
Yhteenvetona: Albumi on todella vaikea kokonaisuus, jossa monia syitä tyrmätä koko albumi. Onneksi tämä ei ole Metallican uusi albumi, vaan heidän sivuprojektinsa, sillä en olisi varmasti osannut arvioida tätä näinkään neutraalisti. Albumin kymmenestä kappaleesta voi sanoa viiden jotenkin edes onnistuneen ja viiden olevan jotakin sinnepäin olevaa tai täyttä Scheißea. Se tarkoittaakin, sitä että albumi toimii paremmin, mitä osasin edes arvata. Levy toimii melko huonosti kokonaisuutena, mutta vielä huonommin yksittäisinä kappaleina, joten kulutus arvo on todella pieni. Ei tätä myöskään voi suositella kenellekkään, koska en osaa kuvitella tälle mitään kohderyhmää... Ääritaiteellista thrashia ja muuta outoa häsläystä. Onko tälläiselle kuuntelijoita? En usko.
Musiikkia bongatessa kertyy paljon artisteja ja kappaleita, joita millään saa mahdutettua postauksiin ja ne jäävät unohduksiin spotify- ja soundcloud-listojen syövereihin. Esimerkiksi spotify-kuuntelulistoihini kertyy viikossa useita kymmeniä artisteja, joten tälläisiä löytöjä jää todella helposti julkaisematta. Tänään tarjotaankin juuri sellaisia artisteja, jotka ansaitsevat esittelyn. Toivottavasti toimii!
Otetaanpa ensimmäiseksi esittelyyn ruotsalainen bändi nimeltä The Elliots. Kappale on yhtyeen viime kesänä julkaistusta Love/Decay-albumista, joka on saanut hyviä arvosteluja eri kriitikoilta, mutta suurta tunnettavuutta ei ole vielä bändille irronnut. Tulevaisuus kuitenkin näyttää valoisalta bändin kohdalla, sillä bändin kotisivujen mukaan bändin uusi Blood Call-kipale kuullaan The Vampyries Diaries- tv-sarjassa, jota tunnetusti levitetään laajasti ympäri maapalloa. When Evil Happens-kappaleen voit muuten ladata täältä.
Reilu viikko sitten minulle tarjottiin kuuneltavaksi soundcloudin kautta kappaletta In Full Swing, joka on suomalaisen artistin Kalle Kaasisen käsialaa. Hyväksihän se osoittautui, joten nyt on viimeistään hyvä tilaisuus mainita tästä muusikosta blogissani. Joensuusta nousua tekevältä artistilta saatiin tuore Ilme-EP joitakin viikkoja sitten, joka sisältää neljä kappaletta, jotka kannattaa tsekata hänen soundcloud-sivuiltaan, johon pääset tästä klikkaamalla.
Simone Fedi on italialainen musiikintuottaja, joka yhdessä Eskimo recordsin kanssa sai aikaiseksi Bitter Devotian-kappaleen. Tästä julkaistiin saman niminen EP vähän aikaa sitten, joka sisältää useita remix versioita tästä kappaleesta, jotka on tuottanut Ewan Pearson.
Viimeiseksi nostataan esille britti artisti Baxter Dury, jonka uusin Happy Soup-levy julkaistiin tämän vuoden elokuussa. Hänet lähinnä tiedetään Isossa-Britaniassa tunnetun isänsä Ian Duryn mukaan, joka vaikutti mm. bändissä The Blockhead. Happy Soup on artistin kolmas albumi, joka on ei kuitenkaan seuraa isänsä jalanjälkiä, vaan kaivaa omia uria brittiläiseen musiikkiin. Soundi on mielenkiintoista ja vokaalit hoituvat hyvin, joten omasta mielestäni toimii kiitettävästi.
Eilen saatiin uutta musiikkia turkulaiselta melodista rokkia soittavalta Bad King:ltä. Tämä uusi sinkku kantaa nimeä Lose It, joka sisältää kaksi kappaletta Fool's Game ja Love Song, jotka eroavat paljon toisistaan. Fool's Game on paljon melodiapitoisempi ja energisempi kuin Love Song, joka laahaa hitaasti. Bändin aikaisempaan materiaaliin verrattaessa Fool's Game edustaa enemmän bändin yleislinjaa, eli tarttuvaa, groovavaa ja melodiapitoista rokkia. Uusi single kuulostaakin soundiltaan hieman vakavammalta kuin edellinen Roll Me Over.
Bändin uuden sinkun voipi ladata ilmaiseksi soundcloudin kautta. Laitanpa loppuun vielä bändin edellisen singlen Roll Me Over, jolla saatte ehkä hieman enemmän tarttuma varaa bändiin.
Never Trust a Happy Song on indie rock-ryhmä Grouploven debyyttialbumi, joka julkaistiin reilu kuukausi sitten. Albumi kuuluu siihen kategoriaan levyistä, joista olisi pitänyt tehdä juttua jo paljon aikaisemmin, ja siihen jotka toivoisin jokaisen indie-musiikista pitävän löytävän. Muissa blogeissa en ole pahemmin huomannut ihmisten levyä huomioineen, joten bändi on joko vielä todella tuntematon tai itse olen täysin pihalla sen suhteen. Se on kuitenkin sanottava, että omasta mielestäni tämä on yksi vuoden parhaista indie-albumeista, joistakin sen hieman keskinkertaisistakin hetkistä huolimatta.
Albumin julkaisun ajankohta ei kyllä ollut ihan paras mahdollinen, sillä tämä todella kesäinen albumi julkaistiin vasta syksyllä, kun kesästä oli jäljellä vain ne hyvät muistot. No, hyvä albumi on aina hyvä albumi ajankohdastaan huolimatta, mutta onhan se kuitenkin aina mukava palata kesään näinä synkkinä ja sateisina syyspäivinä. Albumilla on useita todella meheviä kappaleita ja melodioita, jotka eivät jää pelkästään kertaalleen kuuneltavaksi, vaan saavat useita toistoja.
Albumi sisältää 12 kappaletta, joista kaksi on otettu bändin viime vuonna julkaistulta Grouplove EP:ltä. Nämä EP:ltä otetut Colours ja Naked Kids ovat täysin perustein levyllä, sillä tämäkin levytys sisältää valitettavasti myös niitä täytebiisejä. Levyn parhaat hetket koetaan sen alkupuolella, jonka jälkeen sen taso laskee. Kokonaisuudesta jää kuitenkin paljon positiivistä, joten ei voi muuta kuin suositella bändiä ja levyä.
Onko kukaan kuullut artista nimeltä Delilah? No, itse kuulin hänen musiikkiaan ensimmäistä kertaa eilen. Hän on tuore englantilainen naisartisti, joka tekee tummanpuhuvaa ja vaihtoehtoista musiikkia. Mystisen ja lumoavan äänen omaava artisti tulkitsee kappaleensa tunteella ja dramaattisuudella, joka sykähdyttää kuuntelijansa.
Häneltä saatiin ensimmäinen Go EP reilu kuukausi sitten, jonka Go-biisistä tehtiin myös musiiikkivideo. EP:tä ennen Delilah vieraili drum'n'bass duo Chase & Status:n uusimman No More Idols-levyn Time-kappaleella, joka julkaistiin tämän vuoden huhtikuussa bändin viidentenä singlenä.
Laitetaanpa sunnuntain kunniaksi laajalla ja sitä myöten mielenkiintoisella kattauksella kappaleita. Kappaleet edustavat raskasta metallia, rentoa poppia, villiä dupsteppiä ja vähän muutakin, joten lähes jokaiselle pitäisi löytyä jotakin.
Kornin tulevalta The Path of Totality-levyltä on julkaistu toinen single Narcissistic Cannibal, jonka on tuottanut Skrillex ja Kill The Noise. Levy julkaistaan joulukuun 7. päivä. Levyllä Korn aikoo muuttaa tyyliään elektronisempaan suuntaan, joka sisältää mm. dupsteppillä ja drum'n'bassilla terästettyjä biisejä. Tämä tyylin vaihto tuntuu onnistuneen, sillä kahdesta ensimmäisestä singlestä päätellen levy tulee kuulostamaan todella mahtavalta. Hieman yllättäen Kornin kymmenes studioalbumi on noussut nyt uusien singlejen myötä yhdeksi odotetuimaksi julkaisuksi loppuvuodelle. Ensimmäisen singlen Get Up!:n esittelin pari kuukautta sitten blogisani. Sen voit kuunella täältä.
Raskaamman metallin ystäville tarjotaankin tänään Gravewormin uutta materiaalia tulevalta levyltä, joka on nimeltään Fragments of Death. Tämä levy pääsee musiikki markkinoille ensi viikolla, joten siihen asti bändin kuuntelijat voivat maistella tätä See No Future-kipaletta.
Suomalaisesta uutuudesta vastaa Wiidakko yhtye, jolta saatiin uusi kappale Odessa. Kappale on esimakua tulevasta Wiidakko-albumista, joka julkaistaan marraskuun lopussa. Fresh Tunes Finlandin artistina toimiva Wiidakko on jo tätä ennen antanut myös toisen näytteen tulevan albuminsa osaamisesta. Seis seis seis-kappaleen voit kuunella tästä linkistä. Varsinkin uusi Odessa-kipale kuulostaa todella kovalta lyhyellä kuuntelulla. Pitääpä laittaa tulevan albumin päivämäärä (30.11.) ylös uusien albumien listaan.
Toiseksi viimeiseksi tahdon esitellä tuoreen kappale löytöni, joka julkaistiin vähän aikaa sitten. Artistina Feed Me (Jon Gooch) ei sanonut tätä päivää ennen mitään, mutta katsoin Kornin tulevan levyn tuottajia ja Jon Gooch-nimi löytyi sieltä. Pienellä etsiskelyllä silmään sattui tämä vastajulkaistu kappale Trapdoor, joka ei kuulosta huonolta. Kappaleella esiintyy myös brittiläinen elektronista musiikkia tekevä Hadouken!.
Lopetaan tämä postaus rauhallisiin tunnelmiin. Viimeisenä bändinä kuullaan australialainen elektronista poppia soittava Convaire. Biisinä kuullaan The New You, joka ensimmäinen maistiainen tulevalta saman nimiseltä EP:ltä, joka julkaistaan marraskuun 7. päivä. Tämän kappaleen voit ladata sen soundcloud-sivulta.
Hey tytöt ja pojat! Tänään on lauantai ja se eteneekin blogissani melodisen punkrokin tahtiin, jota tänään tahdittaa helsinkiläinen Hey Heather. Bändi julkaisi debyyttialbuminsa We Are Not Save Here:n viime maaliskuussa, joka tuli kuunteluuni vasta tällä viikolla.
Sitä ennen bändi oli jo tullut tutuksi itselleni viime vuoden puolella julkaistulla singlellä Regrets?, jonka kuulin Yle X:n tehobiisinä. Tehobiisi valinnan lisäksi Hey Heather on myös nimetty musiikkialan ammattilaisten keskuudessa valitun 2011 vuoden Tulevaisuuden tusina listaan, joka valitsee vuoden 12 lupaavinta artistia tai bändiä. Ei yhtään huono saavutus.
Keväällä ilmestynyt esikoisalbumi on siis pyörityt Spotifyilla joitakin kertoja läpi nyt viimeisen viikon aikana. Bändi tekee pop- ja punkpitoista rokkia, jossa välittyy mukavasti yhtyeen tuoma energia. Kappaleet ovat musiikkityylilleen sopivan pituisiksi tehtyjä kokonaisuuksia, joissa on tarttuvat kertosäkeet ja tajuntaan iskevät melodiat. Tälläisiä ralleja debyyttialbumi sisältää useita, joten hittiponteaaliakin riittää, joten menestyminen ei pitäisi olla sen esteenä.
Bändin musiiikki on melodia ja kertosäe painoitteista, joten soundi ei ole sieltä raskaammasta päästä, mutta yhtyeen hyvä energia nostaa meininkiä kiitettävästi. Yhtye hoitaa hommansa levyllään ammattitaitoisesti, mutta jättää vielä odottamaan parasta antiaan. We Are Not Save Here kuulostaa hyvältä, mutta siitä jää puuttuuman se jokin, joka tekisi bändin lopullisen läpimurron. Levy antaa kuitenkin hyvät odotukset tulevalle.
Bändiltä kysyttäessä, he ovat juuri tällä hetkellä säveltämässä uutta materiaalia, josta bändi tehtailee toisen albuminsa. Tämän kakkosabuminsa he aikovat julkaista ensi vuoden puolella, mutta muuten bändi pysyy hiljaisena tulevaisuutensa suhteen. No, itse ainakin jään tämän We Are Not Save Here-levyn jäljiltä odottamaan mielenkiinnolla tulevaa.
Tänään Thunderstorm tarjoilee harvinaista herkkua, sillä blogini tekee ensimmäisen haastattelunsa. Kysymyksiini pääsee vastaamaan Suomen Karvapääkuninkaat 1968:n kitaristi ja toinen laulajista Antero Toiviainen.
Itselleni bändi on tuore tuttavuus, mutta pienelläkin kuuntelulla se kuulostaa pirun hyvältä. Vielä lyhyellä taipaleellaan bändi on näyttänyt osaamistaan hiljattain julkaistulla demolla. Tämä demo tarjoaakin useita iskeviä ja mielenkiintoisia kappaleita hyvillä lyriikoilla. Bändin positiivinen asenne näkyy biiseissä, joka sytyttääkin kuuntelemaan kappaleen aina vaan uudelleen. Bändi kuulostaa todella hyvältä, joten toivotankin bändin ilolla Suomen rockrintamalle.
Suomen Karvapääkuninkaat 1968 on Helsingin seudun paras uusi J. Karjalainen plays Nirvana –tyylinen yhtye. Suomen Karvapääkuninkaat 1968 on tämän vuoden alussa kasattu rock'n'roll –trio, joka soittaa arkaaista kelarockia. Yhtyeen sointia on verrattu muun muassa Samuli Putroon, Dave Lindholmiin, J. Karjalaiseen, Red Hot Chili Peppersiin ja Bruce Sprinsteeniin.
Suomen Karvapääkuninkaat 1968 panostaa kiinnostaviin teksteihin ja tarttuviin kappaleisiin. Vaatimaton tavoite on tehdä suomenkielisestä rockista jälleen kiinnostavaa, hauskaa, kiimaista ja vaarallista. Tekstipuolella liikutaan jossakin Arto Mellerin, Aleksis Kiven, Gösta Sundqvistin, Tero-Petri Suovasen ja Kauko Röyhkän viitoittamilla poluilla.
(Kuva, Helen Korpak)
2. Mistä teidän hieman omaperäinen nimenne on lähtöisin?
Nimi liittyy John Fagerfolmin ja Jaakko RiihimaanAlbert Järvinen -kirjaan. Muut nimiehdotukset olivat sanalla sanoen jopa liian hyviä, joten päädyimme jatkamaan samaa huonojen bändinnimien perinnettä kuin esimerkiksi Tehosekoitin ja Apulanta. Eli kun nimi on tarpeeksi huono, se on itse asiassa jo aika pirun hyvä. Itse halusin, että nimi on monikollinen ja siihen liittyy jokin vuosiluku (vrt. Tapio kadonnut merelle 1719, Shine 2009, Joensuu 1685). Kaikki bändit, joiden nimeen liittyy vuosiluku ovat hyviä!
Nimi on mielestäni svengaava ja rock, ja se kuvastaa meitä - meininki on härskiä, eikä kelailla liikaa. Näen Karvapääkuninkaat melko perinteitä kunnioittavana rockbändinä, joka keskittyy tekemään tarttuvaa ja kiinnostavaa musiikkia. Laulumelodiat, biisit ja sanoitukset ovat ensisijaisia, kaikki muu tulee sen jälkeen. Suomalaisen rockin kentälle kaipaisin enemmän kiinnostavia sanoittajia.
3. Mitä bändin tulevaisuudessa tapahtuu?
Toivoisin, että lähitulevaisuus toisi tullessaan kiinnostavia keikkatarjouksia. Kaikenlainen yhteistyö kiinnostaa. Haluaisin kokeilla, miltä musiikkimme kuulostaisi osaavan ulkopuolisen tuottajan ja äänittäjän avustuksella.
4. Mikä nostaa teidät Suomen parhaaksi bändiksi?
Suomen parhaasta bändistä en osaa sanoa, mutta joku sanoi, että olemme Suomen toiseksi paras Happoradio. En tiedä oliko se tarkoitettu loukkaukseksi vai ei, mutta se riittää minulle.
Tää Mutemathin tuore Odd Soul-levy on jotakin, mikä iskee ja kovaa. Bändiä on vaikea luokitella mihinkään yhteen genreen, sillä siinä on todella paljon eri elementtejä. Se sisältää muun muassa funkkia, groovea, rokkia, poppia ja elektronisia sointuja. Varmaan yleispätevin tyylin ilmaus on alternative rock, jos sitä välttämättä haluaa lokeroida.
Odd Soulin kappaleet ovat kokeilevia, sitä myöten levy ei kuulosta missään vaiheessa tylsältä. Riffittelyt kuulostavat paljolti Led Zeppeliniltä ja funk tuo hieman mieleen vanhan Red Hot Chili Peppersin. Näistä itse ainakin lämpenen. Kappaleet ovat tyyliltään vaihtelevia ja poukkoilevia, jotka saavat yllättäviä käänteitä aina vähän väliä. Bändi näin yllättää ja jättää kuuntelijan miettimään mitä juuri tapahtui.
Vanhempaan tuotantoon en paljoa ole tutustunut, mutta ainakin tämän hetkisellä tuntumalta Odd Soul-levy kuulostaa selvästi kokeilevammalta ja räväkämmältä edelliseen materiaaliin verrattuna. Kokeilut nostavat bändiä hyvällä tavalla pois yleisestä menosta ja tuo rutkasti lisää mielenkiintoa. Aivan mahtavaa!
Heipä hei! Viikon Tuoreet tulee nyt pari päivää myöhässä, mutta ei anneta sen haitata. Tänään keskitytäänkin pelkästään kotimaiseen musiikkiin ja kattaus onkin sen mukainen eli todella hyvä.
Ensimmäiseksi nostetaan esille tuore suomalainen nimi musiikki markkinoilla, joka on Antti Lainas. Häneltä saatiin ennakko maisteluun uusi single Syksyisin, joka tulee myyntiin 30.10. Ensimmäistä albumia kuuntelijat voivat ruveta odottamaan ensi vuoden kevääksi. Levy-yhtiönä artistilla toimii Sound of Finland. Kuulostaa parin kuuntelukerran jälkeen tosi hyvältä.
Seuraavaksi näytetään uusi video suomalaiselta naisartistilta nimeltä Chisu. Uuden albumin Chisu julkaisi viime viikolla, joka kantaa nimeä Kun Valaistun. Tähän Sabotage-kappaleeseen tarvittiin silloin alunperin sen tultua usempi kuuntelukerta, ennen sen todella nousua omaan tajuntaani. Tällä hetkellä se kuulostaa jo todella hyvältä.
Kolmannen artistin paikan ottaa Herra Ylppö & Ihmiset, jolta saatiin maistiainen tulevasta Mies ja Nainen-julkaisusta. Tämä kyseinen kappale on nimeltään Mies Murtuu, josta tehtiin myös musiikkivideo, jota saatte tänään kaatsella. Videon ohjaamisesta vastasi Lauri-Matti Parppei. Kappale tuo melankolisella soundilla ja ajatuksia tuovilla sanoituksiila hyvän avauksen tulevalle Ylppö-julkaisulle. Tuleva albumi julkaistaan vuoden 2012 alussa. Videoon pääset tästä linkistä.
Mites oletko kuullut suomalaisesta bändistä nimeltä Santa Cruz? Bändi soittaa glamrokkia ja vielläpä todella hyvin. Bändiltä saatiin hiljattain debyytti EP Anthem For The Young . Kymmenen kappaletta sisältävä lätty kannattaa hankkia. Itselläni se on ollut nyt pari kertaa kuuntelussa ja se toimii kiitettävästi. Uuden videon voit tsekata yltä.
Tänään taas saatiin todella mahtavaa tuoretta musaa, sillä Black Twig julkaisi uuni tuoreen kappaleensa ensi vuoden tammikuussa tulevasta Paper Trees debyytitialbumista. Albumin ensimmäinen maistiainen kantaa nimeä Lake Song, joka ei kuulostaa yhtään huonommalta, kuin mitä bändi on tähän mennessä tehnyt. Bändi myös tarjoaa uuden kappaleensa ladattavaksi, johon pääset tästä.
Bändiesittelyksi sanotaan Black Twig:stä, että he ovat nelihenkinen helsinkiläinen yhtye, joka aloitti toimintansa vuonna 2008. Bändin musiikissa kuuluu upeat rytmit, hienot melodiat ja siihen lisätty rock/pop, niin saadaan todella veikeä soundi, josta itse en ainakaan voi olla tykkäämättä. Bändiltä saatiin reilu vuosi sitten ensimmäinen EP-julkaisu Swans et Tea, joka on kutitellut musiikillisia aistejä jo pitemmän tovin.
Artistin levytyksestä vastaa helsinkiläinen Soliti, joka on mm. levyttänyt tänä vuonna sellaisille artisteille kuin Astrid Swan, Big Wave Riders ja The New Tigers. Soliti-nimestä on näemmä tullut laadun tae, sillä tähän mennessä en ole huomannut heidän julkaisseen vielä yhtään edes keskinkertaista julkaisua, joten on varmasti syytä nostaa myös odotuksia tulevalle Black Twig-julkaisulle.
Thunderstorm-blogi sisältää intohimoisen musiikkidiggarin ajatuksia ja poimintoja musiikista ja joskus sen ulkopuolelta. Blogi tarjoilee kuunneltavaksi tulevaisuuden staroja ja laadukasta musiikkia tavallisten radiolistojen ja diskojen ulkopuolelta. Ydinideana on antaa huomiota niille yhtyeille ja artisteille, jotka ansaitsevat sitä. Musiikkitarjonta ei siis rajoitu ulkomaalaisiin suurnimiin, vaan pienet kotimaiset yhtyeet saavat osansa. Miksi kirjoittaa siitä, mistä kaikki jo tietävät?
Mielipiteet ja ajatukset ovat sallittuja, joten kommentointi kannattaa. Jaa ajatuksesi, oli se pieni tai suuri. Kaikki on tervetullutta. Kiitos jo etukäteen!
Jäikö mieltäsi kaivelemaan jokin asia? Kerro asiasi kommentilla tai sitten sähköpostitse.