sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Viikon Tuoreet: Elämöintiä näin sunnuntaille


Poks ja blogi hiljaisuus loppui. Noin vain. Aika menee todella nopeasti. Nyt on jo sunnuntai ja helmikuukin kohta loppumassa? Viimeisimmästä Viikon Tuoreistakin on kulunut jo lähes kaksi viikkoa? Viikon Tuoreet: Päivä, jolloin kotimaisuus oli valttia oli muuten kaikkien aikojen kolmanneksi suosituin kirjoitukseni ja suosituin Viikon Tuoreet-nimeä kantava teksti. Tosi kiva juttu. Kiitos!


No mennääpä asiaan. Päivän veden pinnan avaajana toimii jo blogissani esittelyyn viime syyskuussa nostettu Face of God. Siitä bändi on edennyt jo pitkälle mm. voittamalla  Yle X:n ja Kolme Simoa-elokuvan järjestämän biisikilpailun Elephant kappaleellaan. Tästä bändi näyttää jo palautuneen ja antaa esimakua tulevasta vasta julkaistulla Paranormal Whorebomb biisillä. Bändi rokkaa hyvän esikois-ep:nsä tapaan melodisesti, mutta sopivalla räväkkyydellä.




Numerona kaksi pääsee parrasvaloihin aavemaisiin tunnelmiin uudella kappaleellaan nostava indie rock- poppoo Jyväskylästä. Ja bändin nimihän on siis Nancy. Biisi menee voimaakkaasti eteenpäin voimaikkailla melodioilla ja piinaavalla tunnelmallaan. Musiikillista yhtymä kohtaa voipi ehkä hakea briteistä? Itselleni biisistä tuli vahvasti mieleen sellaiset nimet kuin Muse ja Placebo, mikä ei ole paha asia. 



Minkälaista musiikkia saadaakaan, kun yhdistetään jäseniä Gorillazista, Outkastistä ja LCD Soundsystem:stä? No, ei hullumpaa jälkeä, vai mitä mieltä olet tuoreesta DoYaThing kipaleesta? Soundi on jees ja artistien räpäyttelyssä ei ole huonoa sanottavaa. Massiivisemman 13 minuutin version vot kuunnella tästä eri värisestä tekstistä painamalla.



Päivän viimeinen suomalainen bändi on All Will Be Quiet, joka tehtailee tunnelma pohjaista post rokkia hienoilla melodia kuljetuksilla varustettuna. Bändi esitteli muutamia päiviä sitten ensimmäisen singlensä ensi toukukuussa tulevalta On The First Day-debyyttialbumiltaan. Biisi on nimeltään Wide Eyes And Space Flights. Varmasti tulee olemaan tutusmisen arvoinen albumi tästä kappaleesta pääteltynä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti